Post Info TOPIC: Koli ja veneily
Asko

Date:
Koli ja veneily
Permalink   


Pielisellä matkaveneilevä on vielä melko harvinainen näky, monestakin syystä. Esim. säännöllisesti ilmestyvässä Saimaan venematkailuoppaasta ei metsähallituksen kansallispuistoja käsittelevässä osassa mainita Kolin kansallispuistoa lainkaan. Kolin kansallispuistoon liittyy veneilijän kannalta sellainen erikoisuus, että kansallispuistoon kuuluvissa saarissa on leiriytyminen kielletty. Siellä on kyllä muutamia nuotiopaikkoja, mutta ei leiriytymispaikkoja, ja Kolin kansallispuiston säännöissä kielletään leiriytyminen muualla, paitsi erikseen ilmoitetuissa leiriytymispaikoissa, joita saarissa ei siis ole! Vielä erikseen tiedoksi, että leiriytymistä on myös se, että keulaköysi on rantapuussa kiinni ja perä ankkurissa. Jos on pelkästään ankkurissa vaikka kolmen metrin päässä rannasta, ei se ole leiriytymistä...
Tämä sääntö on peräisin Metsähallitusta edeltävän vallanpitäjän ajalta, ja olen kuullut, että siihen ilmeisesti on pyritty saamaan muutosta, mutta tällä hetkellä tilanne on tämä. Muutenkin nuo järjestyssäännöt vaikuttavat aika tiukoilta, löytyvät ainakin luontoon.fi sivuilta. Olisi ehkä hyvä lisätä tuo maininta leiriytymiskiellosta satamien kuvaukseen, sitä ei nyt nähdäkseni löydy muualta kuin tuosta järjestyssäännöstä, ei painetuista eikä sähköisistä oppaista.
Itse en ole tässä asiassa viran puolesta, kuulin asiasta viime kesänä Kolilla työskentelevältä tyttäreltäni jolle joku veneilijä oli kovasti ihmetellyt asian laitaa koska ei ollut löytänyt mainintaa mistään oppaistaan. Aktiiviveneilijänä kokisin ikäväksi sen, että yövyttyäni hyväuskoisena kansallismaisemassa, saisin kiukkuisen viranomaisen kimppuuni. Selityksenä olisi, etten tiennyt, mutta ikävä maku kohtaamisesta jäisi.
Toivottavasti sääntöön saadaan korjaus, tai sitten saariin virallisia leiriytymispaikkoja..

__________________
Page 1 of 1  sorted by
 
Tweet this page Post to Digg Post to Del.icio.us


Create your own FREE Forum
Report Abuse
Powered by ActiveBoard